Anne Nyman

Koulutus:

 

  • Neuropsykiatrinen valmentaja
  • Koulunkäynninohjaaja

Ohjaaja

Annella on 20 vuoden kokemus erityislapsista ja -nuorista. Hän on
työskennellyt kahdeksan vuotta ohjaajana lastensuojelun sijaishuollon
eri yksiköissä; koulukodin kouluohjaajana, päihdeyksikössä,
erityisen huolenpidon osastolla sekä sijaishuollon perusosastoilla.
Anne on tehnyt pitkän uran erityiskoulussa; pääosin ohjaajana sekä
muutaman pidemmän erityisopettajan sijaisuuden. Neuropsykiatrisen
valmentajan ja koulunkäynninohjaajan koulutusten lisäksi Annella on
useita alan täydennys- ja menetelmäkoulutuksia.

Annella on vahvaa osaamista neuropsykiatrisia haasteita (adhd, add,
autismi, tourette) omaavien nuorten parista, sekä kokemusta ja
tietotaitoa myös kehitysvammaisten lasten ja aikuisten kanssa
toimimisesta. Työskentelyssä asiakkaan kanssa Annen tavoitteena on
edistää myönteisellä tavalla ohjattavan käsitystä itsestään
sekä omista kyvyistään. Hänen rauhallinen, läsnäoleva ja
kunnioittava tapa ottaa asiakas huomioon on yksi Annen vahvuuksista.
Selkeiden ja konkreettisten tavoitteiden saavuttamista harjoitellaan
Annen kanssa yhdessä tekemällä, uusien toimintamallien opettelulla ja
toiminnan ohjauksella. Neuropsykiatrinen valmennus toteutetaan
valmennettavien toimintaympäristöissä; kotona, koulussa,
harrastuksissa, työpaikalla jne.

Vapaa-ajalla Anne suuntaa mökille puutarha- ja pihatöihin tai lähtee
punttisalille viettämään omaa aikaa. Anne harrastaa myös
pianonsoittoa, lukemista ja kulttuuria. Perhe on ollut hänelle aina
tärkeä osa elämää. Omien lasten kasvattaminen aikuisiksi on ollut
rikasta ja itseäänkin kasvattavaa. Omat lapset kuvaavat häntä
lempeän lujaksi. Lisäksi Annen sydäntä lähellä ovat eläimet ja
luonto.

Ota yhteyttä Anneen