Yhdessä tekemistä ja uuden ymmärtämistä

Olen toiminut ohjaajana lastensuojelun sijaishuollossa reilut kahdeksan vuotta ja Nemovan tiimissä olen suhteellisen tuore jäsen. Ohjaajana työotteeni on aina ollut toiminnallinen ja olenkin astunut omalta mukavuusalueeltani ulos useita kertoja ja ottanut vastaan oppia lapsilta ja nuorilta avoimin mielin. Toisinaan se on ollut veneilyyn ja virvelin heittotekniikkaan liittyvää, joskus ruoanlaittoon ja jonain toisena päivänä pelikonsolilla pelaamiseen.

Lähtökohtana luottamussuhteen luomisessa ja vankistamisessa olen pitänyt avointa keskustelua, mutta myös omien heikkouksien tai taitojen puutteiden myöntämistä, jolloin olen ollut oppijan roolissa minun ja nuoren välillä.

Tämä roolien kääntäminen kasvatustyön lähtökohdista nurinkurikseksi on luonut rentoa ja avointa vuorovaikutusta, jonka tuloksia voin tarkastella jälkikäteen juurikin luottamuksen rakentumisen kannalta.

Tärkeää lasten ja nuorten kanssa  yhdessä toimimisessa on ymmärtää ajan henkeä, jotka kiinnostavat, innostavat, motivoivat ja liikuttavat nuoria. 

Välillä se tarkoittaa itselleni vähemmän iskevän musiikin tai televisio-ohjelmien seuraamista, mutta aidosti toisen näkökulmasta tarkasteltua ja sen laajemman kontekstin ymmärtämistä. Vuorovaikutussuhteen kannalta lapsi tai nuori tulee tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. 

Nostan tässä esille konsoli- ja tietokonepelaamisen merkityksen nuorille. Aihe on minulle tällä hetkellä yhä enemmän avautuva, joskin verrattain vielä aika vieras käsite. Se on kuitenkin maailma, jossa nuoret tällä hetkellä elävät ja olen vierestä seuranneena oppinut ymmärtämään sen merkitystä yhteiskunnallisesti tärkeänä ja tätä päivää olevana tapana toimia. 

Esports on kasvava urheilulaji, jolla viitataan elektroniseen urheiluun sen monissa eri muodoissa. Nuorten idolit ovat aina olleet perinteisemmästä urheilu-, elokuva- tai musiikkimaailmasta, mutta siihen rinnalle on räjähdysmäisesti noussut elektronisen urheilun ammattilaiset, mutta myöskin pelien harrastajat, joita nuoret seuraavat livestriimien välityksellä.

”Suhtautuminen elektroniseen urheiluun ja pelaamiseen on vaihtelevaa. Vieläkin puhutaan paljon pelien haittavaikutuksista eikä pelaamista osata mieltää harrastukseksi.” (Kivikoski, Elektroninen urheilu osana nuoren vapaa-aikaa 2016).

Pelaaminen tapahtuu pääosin kodeissa, joissa me vanhempina tai vanhempien roolissa ohjaajina suurimman osan tunneista vietämmekin. Siis lapset ja nuoret pelaavat ehkä samassa kerroksessa, mutta harvemmin yli 30 metrin päässä. Toisin sanoen, he ovat siellä, missä kasvatuksellisesti

on tavoiteltukin, eivät kymmenien kilometrien päässä kauppakeskuksissa tai niiden nurkilla, tuntemattomissa asunnoissa, joista etsiminen olisi rajallisin resurssein on lähes mahdotonta. Kodeissa on oltava toki sovittu tila

ja aika pelaamiselle, sekä selkeät säännöt mitä asioita nuorella tulee olla

hoidettuna arjessaan, jotta ovi tähän tilaan aukeaa. Olen pohtinut omaa rooliani ohjaajana ja kasvattajana ja astunut sille epämukavuusalueelle, josta ei itselläni ole ollut tietoa vielä vuosi tai kaksi sitten. Mutta nuorille tärkeiden asioiden seuraaminen ja hyväksyntä luovat vuorovaikutusta. Olen läsnä nuoren vierellä, keskustelen ja haastan reflektoimaan pelin tapahtumia ja omia tekoja ja valintoja pelissä.

Pelaaminen ei ole pois yhteisestä ajasta, vaan aikuisen lähtiessä mukaan pelihetkiin, olemme nuoren arjessa läsnä kuuntelevana, mutta myöskin oppivana osapuolena. Pelaaminen ei ole pois liikkumisesta tai muusta harrastamisesta, vaan oikein mitoitettuna se toimii harrastuksena vaikka kalastuksen, joukkuelajin tai ruoanlaiton rinnalla. Se on vuorovaikutuksellista, kanssapelaajien parissa tapahtuvaa tiimityötä, jossa nuori toimii tietyssä roolissa ryhmän jäsenenä. Se mahdollistaa ryhmätyöskentelyn taitojen oppimista, mutta miksei myös kielellisiä taitoja, kun samassa joukkueessa olevan kanssa täytyy suunnitella pelitaktiikkaa, välillä suomeksi, välillä englanniksi. Se vaatii pelaajalta taitoa olla yhdessä hetkessä kuuntelijana, mutta myös oppia tekemään itsenäisiä päätöksiä ryhmän (tiimin) edun nimissä. Tietokone- ja konsolipelaamisen ongelmista puhuttaessa esiin nostetaan usein pelien ikärajat ja sen hallitseva asema nuoren arjessa. Koen, että yhteisillä pelisäännöillä, ohjaajien vahvalla tuella ja läsnäololla mahdollisiin ongelmiin pystytään puuttumaan ajoissa. Vaikka lapsi tai nuori onkin keskiössä työssäni, on arjen oltava silti aikuislähtöistä, eikä pelaamista tarvitse mieltää ajanhukkana ja negatiivisena toimintana. On paljon omasta heittäytymisestä kiinni, miten pelaamiseen suhtautuu. Mikään ei estä pyytämistä päästä kokeilemaan tai haastamaan nuorta pelissä. Ja tämän jälkeen lähteä potkimaan ylänurkkia pihalle, heittämään virveliä kosken äärelle tai mennä yhdessä valmistamaan  iltapalaa.

Artikkelin kirjoittaja: Juuso Räihä

Onko sinulla kysyttävää aiheesta