Yearly Archives: 2021

Vietämme lapsen oikeuksien viikkoa 15.-21.11., joka huipentuu lapsen oikeuksien päivään lauantaina 20.11. Olen käynyt tällä viikolla keskustelua asiakkaideni kanssa viikosta ja sen sisältö on jäänyt kouluikäisille hämärän peittoon. Lapsen oikeuksien yleisperiaatteet ovat syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus suojeluun, huolenpitoon […]
Askarruttaako perheessäsi liika pelaaminen, lapsen/nuoren koulunkäynnin haasteet, päihteet tai yksinäisyys?     Syökö jokin voimavarojaperheessä, onko keskustelukulttuuri muuttunut ainaiseksi riitelyksi?    Nemovan ryhmien tavoitteena on löytää jokaiselle osallistujalle uusia ajatuksia ja näkökulmia haasteisiin.   Ryhmä on luottamuksellista toimintaa, henkilötietoja ei kerätä, eikä omaa oikeaa nimeä tarvitse ilmoittaa.  Nemova on yksityinen sosiaalialan […]
  Heureka Syyslomaviikko osuu tänä vuonna Turussa lokakuun puolivälin tietämille. Nemovassa syysloman retkenä tehtiin päiväreissu Heurekaan, jossa tutustuttiin Suolistojen saloihin ja SuperPuu-näyttelyyn, sekä ihmeteltiin tiedepuiston muita toimintoja. Yhteinen retkipäivä piti sisällään myös Aurora-dokumentin planetaariossa. Heureka tarjoaa uutta oppimista ja aiheisiin […]
Ilmainen perheneuvonnan vertaisryhmä 26.10.2021 klo 18-20 Nemova Oy Pirttilähteenkatu 5 20320 Turku Askarruttaako perheessäsi pelaaminen, lapsen/nuoren koulunkäynnin haasteet, päihteet tai yksinäisyys? Nyt on mahdollisuus saada sosiaalialan ammattilaisen apua, tukea ja palveluohjausta, sekä vertaistukea muilta vanhemmilta. Nemova toteuttaa vertaisryhmäillan, jonka tavoitteena […]
Asiantuntija-artikkelin kirjoittaja, Karoliina Jaatinen, on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliina toimii psykologina osana Nemovan tiimiä.   […]
Asiantuntija-artikkelin kirjoittaja, Karoliina Jaatinen, on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliina toimii psykologina osana Nemovan tiimiä.   […]
Asiantuntija-artikkelin kirjoittaja, Karoliina Jaatinen, on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliina toimii psykologina osana Nemovan tiimiä. Lapsen […]
10.8.2021 klo 18-20 Nemova Oy Pirttilähteenkatu 5, 20320 Turku Tarvitsetko tukea ja apua itsellesi/lähimmäisellesi, alkoholin käytön lopettamiseen, tai sen käytön hillitsemiseen? Nemova toteuttaa vertaisryhmäillan, jonka tavoitteena on löytää jokaiselle osallistujalle työkaluja oman elämänhallinnan lisäämiseen. Nemova on yksityinen sosiaalialan avohuollon yritys, […]
Tämä teksti on alun perin julkaistu LinkedIn-alustalla Tänään tiimissä kävimme läpi Nemova Oy:n arvoja ja mietimme miten ne toteutuvat niin työyhteisön sisällä kuin asiakastyössä. Nemovan nettisivuilla, strategiassa ja perehdytyksessä korostuu arvoina rehellisyys, tiedostava kohtaaminen ja samanarvoisuus. Työryhmän kesken näitä arvoja […]
Karoliina Jaatinen   Karoliina on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliinan työtä ohjaavat vuorovaikutukseen liittyvät näkökulmat ja […]
Kuva: Juuso Santakivi (Nemova)   Nemovan mikroretkikesä 2021 alkoi peruskoulujen viimeisellä viikolla. Kuhankuonolle lähdettiin peräti kolmena päivänä, jotta silloiset rajoitukset ja ohjeistukset saatiin huomioitua tapaamisilla. Retket suuntasivat lapsien ja nuorten katseita kohti kesää ja kulman takana odottanutta lomaa. Kuhankuonolla reippaimmat […]
Kuva: Antti Ala-Könni / Turun AMK   Olen toisen vuoden sosionomi opiskelija Turun AMK:sta. Opintojen myötä olen kiinnostunut lastensuojelusta ja ennaltaehkäisevästä työskentelystä. Mielestäni on tärkeää, että asioihin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta voidaan estää asioiden kasautuminen suuremmiksi ongelmiksi. Nemovassa suorittamani […]