Korona-aika on tuonut lisää haasteita lasten ja nuorten hyvinvoinnille, toimintakyvylle ja suoriutumiselle. Lasten ja nuorten etäopiskeluun siirtyminen on vienyt osalta heistä arjen struktuurin, kun kouluun ei enää mennä. Tällöin ongelmia voi esiintyä eri alueilla, kuten vuorokausirytmissä, ruokailuissa, itsestä huolehtimisessa, sosiaalisten suhteiden ylläpidossa ja koulutehtävissä suoriutumisessa. Kentältä kuuluu kuitenkin myös toisenlainen viesti. On olemassa lapsia ja nuoria, jotka ovat hyötyneet etäopiskeluun siirtymisestä. Heidän suoriutumisensa kouluaineissa on parantunut. Ymmärtääksemme tätä ilmiötä, meidän pitää kyetä eläytymään koulupäivän kulkuun ja hieman pilkkoa sitä palasiin.
Koulun käyminen fyysisessä koulurakennuksessa voidaankin nähdä prosessina, jonka onnistunut läpikäyminen edellyttää tiettyjen toimintojen suorittamista ja ylläpitoa. Sen voi jakaa osiin, vaikka seuraavasti: edellisen päivän toimet ja yö, aamun toimet, koulupäivä, iltapäivän toimet ja illan toimet.
Edellisen illan toimissa kaikkein merkittävintä on, että on levättävä kunnolla. Siksi on mentävä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla kykenee heräämään kouluun; koulu alkaa tyypillisesti varsin varhain. Jos ajatellaan nepsy-lapsia ja -nuoria, niin on tyypillistä, että heillä on nukahtamisvaikeuksia ja heidän unensa jäävät helposti lyhyiksi ja lepo vajaaksi. Epäonnistunut suoriutuminen nukahtamisoperaatiossa johtaakin helposti turhautumiseen ja seuraavan aamun hyvinvoinnin tuhoutumiseen. Tämä voi tuntua myös epäreilulta.
Kun herääminen sitten koittaa ja aamutoimet alkavat, vallan ottaa välittömästi aikataulu, jota pitää noudattaa ja jonka sisällä on tehtävä tietyt asiat. Jotta tulisi fyysisesti ja sosiaalisesti hyväksytyksi, pitää huolehtia hygieniasta ja terveydestä (esim. lääkkeet ja hampaat). On syötävä, jotta saisi energiaa ja voisi olla mielialoiltaan tasapainoisempi. Näiden lisäksi on huolehdittava erinäisten tavaroiden sijainnista; koulukirjat ja välineet ovat repussa, vaatteet – ehkä puhtaat sellaiset – ovat päällä ja taskuissa on lompakoita, puhelimia, bussikortteja ja kotiavaimia. Kotiin jäätäessä näistä tylsimmät toiminnot voivat jäädä suorittamatta, jos rutiini muuttuu.
Sitten kun aamun toimet kotona ovat hoidetut tai aikataulu niin sanelee, on kouluun myös mentävä, miten kukin sen tekeekään. Jotkut odottavat bussipysäkillä julkista kulkuvälinettä, joka saapuu, kun saapuu ja osa juoksee kouluun tarkan määrittämänsä minuuttiaikataulun mukaisesti; eikä yhtään ennen kuin on välttämätöntä. Osalla taksi tulee hakemaan kotoa, mikä on myös oiva ajankohta päättää olla menemättä kouluun, sillä taksi ei odota. He voivat ikään kuin tehdä koko päivää määrittävän päätöksen yhdessä hetkessä ja ratkaisevat näin ristiriidan omien toiveidensa ja koulun vaatimusten välillä. Etäopiskelussa sellaista ei voi tehdä, vaan tekemättömät koulutehtävät vainoavat ja painostavat periksiantamattomasti omatuntoa.
Tilanteessa, jossa aamun kulusta poistuu toimintoja ja vaiheita on hyvätkin puolensa. Lapset ja nuoret kykenevät nukkumaan pidempään, jolloin he ovat levänneempiä ja siten seesteisempiä; itse olen ainakin huomannut yleisesti ohjattavieni keskuudessa, että he ovat levollisempia kuin normaalissa arjessa. Aamu on yleisesti myös hermoja kiristävä kokemus etenkin väsyneenä, sillä aamuisin joutuu tekemään monia toimintoja samanaikaisesti. Tällöin rauhallisempi kotona vietetty aamu voi säästää ihmisiä kuormitukselta, joka saattaa näkyä henkisten voimavarojen säästymisenä ja suuntautumisena toisaalle, kuten opiskeluun.
Kouluun saavuttua alkaa kenties päivän ulkoapäin määrittyvin osa. Koulupäivä koostuu opettajien sanelemasta koulutyöstä ja tehtävistä, välitunneista oppituntien välillä ja ruokailusta. Paitsi, että koulupäivä koostuu paljon muustakin. Koulupäivän aikana ollaan fyysisesti toisia ihmisiä lähellä ja heidän sosiaalisen vaikutuksensa ulottuvilla. Sosiaalista ei pääse pakoon vaan se on alati tarkkaileva monitulkintainen peto, lukuisine päineen, suineen ja silmineen. Kaiken lisäksi tarkkailemme itse itseämme, jottemme havahduttaisi tuota petoa. Sosiaaliseen, psyykkiseen taikka fyysiseen läheisyyteen ei voi itse aina vaikuttaa ja jos voi, ei lopputulos ole ainoastaan itsestä riippuvainen. Koulupäivä on kauttaaltaan sosiaalisen kyllästämä ja pullollaan ärsykkeitä, joista osa miellyttäviä ja toiset vähemmän. Merkittävää on, ettei niistä voi päästä eroon parhaassakaan tapauksessa, kuin keskittymällä, ken sen taidon taitaa.
Pohdittaessa tilannetta esimerkiksi niillä asperger-tyyppisillä ihmisillä, joilla toisten ihmisten läsnäolo aiheuttaa kuormitusta, voimme todeta, että kouluympäristö ei välttämättä ole tehokkain oppimisympäristö. Vastaavaan päätelmään voidaan tulla katsottaessa asiaa muun muassa aspergerin-oireyhtymään liittyvän yksikanavaisuuden suunnalta; koulu ympäristönä voi viedä kallisarvoista kaistanleveyttä oppimiselta.
Iltapäivän koittaessa asioita tehdään tavallaan käänteisesti aamuun nähden ja joitakin toista kertaa päivän aikana; pitää hankkiutua kotiin, syödä, huolehtia tavaroista ensin koulussa ja sitten kotona. Kun nämä asiat on saatu jollain tavalla hoidetuksi, on taas aika palata kouluasioiden pariin, joista juuri on henkisesti hetkeksi erkaantunut. Päivä alkaa olla itseään toistava, kyllästymistä edistävä kärsimysten kehä, joka ei päästä otteestaan. Onneksi on puhelin ja tietokone, joiden tarjoamaan kelluttavaan tajunnanvirtaan voi paeta.
Ilta seuraa samaa toiston kaavaa kuin iltapäivä; hampaiden pesua, syömistä, irtaantumista omasta ajasta ja valmistautumista seuraavan päivän velvoitteisiin, ikään kuin iltatoimet eivät jo olisi riittävän työläät. Ja jotta saisi unta, tietokone on suljettu ja puhelinkin viedään ehkä pois.
Koulua sisältävästä arkipäivästä edes kohtuullisesti suoriutuminen näyttäytyykin tarkkaan ajoitettujen toimintojen oikea-aikaisena suorittamisena, ulkoapäin määriteltyjen sääntöjen noudattamisena niin ikään oikea-aikaisesti ja sisäisten sekä ulkoisten ärsykkeiden sääntelynä ja yleisenä oman toiminnan ohjauksena. Koulu tilassa tapahtuvana toimintojen eriteltynä sarjana kontrolloi fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista.
Kun pohditaan tilannetta tavanomaisen koulunkäynnin ja etäopiskelun suhdetta ja sitä miksi jotkut lapset ja nuoret sekä kokevat etäopiskelun mielekkäämmäksi, että myös objektiivisesti suoriutuvat paremmin koulutehtävistään etäopiskellen, pohdin tilannetta juuri neuropsykiatrisia erityisyyksiä kantavilla lapsilla ja nuorilla, sillä heillä tilanne on kenties korostunein.
Käypä hoito -suosituksen suosituksessa varhaiskasvatuksessa ja koulussa toteutettavista ADHD-oireisten lasten ja nuorten tukitoimista todetaan, että ADHD-oireisilla lapsilla ja nuorilla suoriutumiselle on tyypillistä sen vaihtelevuus. Suoriutumista haittaavat suosituksen mukaan epäselvät tehtävänannot ja struktuuriltaan vajavaiset tilanteet. Käänteisesti selkeät tehtävänannot ja tavoitteet sekä prosessin selkeys lisäävät suoriutumista.
Tässä valossa etäopiskelulla on tilaisuutensa, toimintojen ja kuormituksen vähenemisen ansiosta, mikäli se kykenee tuomaan paremmin ja yksiselitteisemmin oppilaiden tietoisuuteen sen, mitä se heiltä odottaa ja milloin.
Mutta mitä etäopiskelu oikeastaan voikaan tarjota sellaista mitä, perinteinen koulu ei voi tai ei tarjoa. Palataan viralliseen ohjeistukseen.
Käypä hoito -suositus toteaa: ”Tukitoimien suunnittelussa tarkastellaan ongelmia lapsen tai nuoren ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksen ongelmana ja pyritään lieventämään ongelmia ympäristöä muuttamalla. ”
Kotona tapahtuva opiskelu voikin mahdollistaa ihmisille vapaamman olemisen tilan, jossa omaa huomiotaan ei ole välttämätöntä kohdistaa ympäristöön, sen ärsykkeisiin ja sosiaaliseen, vaan olemiselle avautuu oma tila, jota voi muokata omien tarpeidensa mukaiseksi. Ajatelkaamme esimerkiksi lasta, poikaa, jolla on vaikeuksia istua paikallaan luokassa ja jolla on aistiyliherkkyyksiä. Koulussa paikallaan liikehtimisestä tai tuolilta nousemisesta ja ajoittain seisaaltaan työskentelystä ei niinkään pidetä. Ne eivät ole sosiaalisestikaan hyväksyttäviä, jolloin yksilöt itsekin valvovat itseään niiden käytöksestä riisumiseksi. Ne saattavat kuitenkin olla tärkeitä keinoja keskittymisen saavuttamiseksi ja sen mahdollisimman rakentavaksi ja tehokkaaksi hyödyntämiseksi; ehkä ne auttavat mieltä hiljentymään aisteja pommittavalta luokkaympäristöltä. Liikkuminen voi myös yksinkertaisesti pitää kehon riittävän aktiivisena korkeampien kognitiivisten toimintojen ylläpitämiseksi, mihin istuminen ei jokaisen yksilön kohdalla riitä. Sen lisäksi että istuminen on haitallista kehoillemme, se on haitallista myös mielellemme.
Kotona yksilölliset selviytymiskeinot eivät toivottavasti ole mikään ongelma. Kotana esimerkin poika voi vapaasti nytkiä, taputella pöytää, hokea siansaksaa, hyppiä tai vaikka tanssia keskittyessään matematiikan tehtäviinsä tai opetellessaan kielioppia. Tuo samainen poika saattaa myös haluta kontrolloida tilaansa ympärillään; ehkä virittää tietokoneensa niin, että voi seurata opettajan opetusta sängystään käsin, siinä tapauksessa, että koulunkäynti on aikaan ja opettajaan sidottua, eikä tehtävien suorittamiseen. Tehtävien, jotka voivat joillekuille näyttäytyä hyvänä haasteena, joista suoriutua mahdollisimman nopeasti, mielellään keskeytyksettä, jotta saa omaa rikkumatonta ja koskematonta luonnontilassaan olevaa aikaa päivän loppupuolelta. Toisin sanoen kotona on mahdollista käyttää omia opiskelustrategioitaan sekä strukturoida itse omaa opiskeluaan ja sen myötä elämäänsä. Mikä ei tietenkään ole helppoa ja vaatii paljon voimavaroja. Ehkä niitäkin voi nyt oppia; itsetuntemusta, itsesäätelyä ja itseohjautuvuutta.
Minun käsitysteni mukaan eräs tärkein tekijä, joka tulee ottaa huomioon etäopiskelun ilmeisissä hyödyissä, on sosiaalisen kuormituksen väheneminen, jopa poistuminen, sillä se heijastelee vahvasti kaikille elämänalueille sekä itse koulumenestykseen. Koulu on kuitenkin aina ympäristö, jossa on erinäisiä sosiaalisia hierarkioita, rooleja ja normijärjestelmiä.
Koulu itsessään arvottaa yksilöitä eri oppiaineiden taitovaatimuksilla ja opettajien johtamalla yleisellä luokkakulttuurilla ja dynamiikalla. Ketä osaa käyttäytyä ja ketä ei, ketä on se, joka on hitain juoksija, ehkä ylipainonsa vuoksi ja ken oppi viimeisenä lukemaan; jälkimmäiseen selityksenä pidetään todennäköisesti älyllisiä syitä.
Vertaisyhteisö luokittelee jäseniään omalla tavallaan: vanhempien varallisuuden ja materian mukaan, ulkonäön perusteella, jalkapalloilu- ja tietokonepelitaitojen perusteella; yleisesti kaikkeen liittyen. Tässä on oleellisena osana luokan roolien muotoutuminen ja se ketä, ja ketkä käyttävät valta-asemaansa niiden muodostamiseksi. Mielenkiintoista onkin mitä tapahtuu, kun nuo roolit jätetään taka-alalle. Pääsevätkö rikkaat lapset vielä käyttämään omaisuuden suomaa valta-asemaa huonompiosaisiin lapsiin tai matematiikassa briljeeraavat luvuissa kömpelömpiin nuoriin? Kantaako luokan pelle, nopein matematiikan tehtävien tekijä tai köyhä roolitustaan ja asemaansa samalla tavalla etäopinnoissa, kuin kouluympäristössä, kun niiden uusintaminen on saattanut kohdata katkoksen? Voivatko kiusaajat nyt huonosti? Ja luovuttaako koulu oppilaille takaisin jotain heille kuuluvaa? Ovatko hierarkiat lomalla?
Roolit ja hierarkiat eivät ole yksiselitteisesti positiivisia taikka negatiivisia. Edes luokan paras matemaatikko ei yksiselitteisesti hyödy motivoivasta roolistaan ja sekin voi olla hänelle, joko toisten suhtautumista taikka omia rooliodotuksia vahvistaen vahingollinen. Varmaa etäopiskelun hyödyllisyydessä on ainoastaan se, että joidenkin lasten ja nuorten osalta pieni hengähdystauko koulumaailmasta on varmasti tarpeen. Tuo ryhmä ei välttämättä ole kovinkaan suuri ja positiivisen vaikutuksen selittäviä tekijöitä on varmasti monia. Se ei kuitenkaan vähennä ilmiön merkityksellisyyttä jokaisen lapsen, nuoren tai aikuisen kohdalla. Meillä on tarvetta pohtia ja yksilöllistää tapoja oppia ja tapoja olla yhteiskunnassa.
Toivottavasti tämä on joillekin katkos: oman sisäisen todellisuuden ja itsemääräämisen haltuunotto. Käytännössä siis tilaisuus; lupa olla oma itsensä ja ehkä myös hyvä oppilas.
-Hannu Saarnio